Väliajalla kahvia ja pullaa - Jyväskylän Teatterinaisten 50. juhlavuosi

Jyväskylän Teatterinaiset ry ja Café Ida

– jo 50 vuotta herkullinen osa Huoneteatterin toimintaa

 

Kuvassa Terttu Sarkkio, Lauri Kuortti, Irmeli Hartman, Kirsti Olavinen ja Raili Kivinen

Alussa oli kulttuuria rakastavia naisia

Samaan aikaan kun Huoneteatteri aloitti toimintansa Hagar Olssonin Lumisota-näytelmällä, syntyi myös aktiivisten kulttuuria harrastavien naisten ryhmä. Naistoimikunnan perustajajäseniä olivat mm. Irmeli Hartman, Helmi Heino, Kirsti Nyyssönen, Kirsti Olavinen, Heliä Sillanpää.

Ensimmäinen vuosikertomus on kiinnostavaa luettavaa. Erilaisia kokouksia, tempauksia, kirpputoreja pidettiin peräti 19! Syyskuun 25. päivä pidetyssä kokouksessa päätettiin järjestäytyä virallisesti ja varatuomari Raevaaralta pyydettiin apua sääntöjen laatimiseksi yhdistykselle. Joulun alla 8.12.1960 yhdistys rekisteröitiin.

Sääntöihin kirjatut tavoitteet ovat korkeat. Ensimmäisenä on tietenkin tarkoitus tukea jyväskyläläistä pienois- ja harrastelijateatterimuotoa, toisena päämääränä oli teatteriharrastuksen levittäminen ja syventäminen yleisön keskuudessa. Tuki ulotettiin Jyväskylän ulkopuolellekin; ajateltiin tukea keskisuomalaisia näyttämötaiteilijoita ja näyttämötaiteen harrastajia ja auttaa teatterialalla lahjakkaiksi osoittautuneita keskisuomalaisia heidän pyrkiessään edistymään urallaan.

Kun nyt 50 vuoden perspektiivistä katsoo taaksepäin, voi ylpeänä todeta, että paljon on pystytty toteuttamaan eikä asetetusta linjasta tarvitse vieläkään poiketa. Piiriä
tietenkin on jouduttu supistamaan ja keskittymään Huoneteatteriin, siinäkin on työtä yllin kyllin. Myös painotukset toki ovat toiset, mutta niin on ympäröivä yhteiskuntakin.

Työhön paneuduttiin sydämellä

Kun lukee vanhoja pöytäkirjoja ja toimintakertomuksia täytyy ihmetellä, mistä nämä naiset saivat tarmonsa ja aikansa. Useimmat olivat kuitenkin täyspäiväisesti työssäkäyviä. Ja kokouksia tai muita tapahtumia oli lähes parin viikon välein. Yhteishengen on jo silloin täytynyt olla luja.

Myös kodit avattiin toiminnalle. Kokousten lisäksi järjestettiin kotikonsertteja ja esitelmätilaisuuksia. Ensimmäinen julkinen tilaisuus oli kotiensi-ilta 20.3.1960 Olavisten kodissa. Silloin Huoneteatteri esitti Gurt Goetzin kirjoittaman näytelmän August torninkatolla. Vuosikertomuksen mukaan ”tilaisuus oli hyvin onnistunut ja lupasi hyvää jatkoa”.

Vaikka alkuaikojen suuret unelmat häämöttävät taustalla, kahvion pyörittäminen on nykyisin niin suurimuotoista, että muut tavoitteet jäävät lähes syrjään. Nykyisin toimintaa on taas tietoisesti laajennettu, 
esimerkiksi kahtena vuonna on järjestetty Minna Canth –teeman ympärille matinea. Ideaa on tarkoitus jatkaa.

Jäsenmäärältään Teatterinaiset on pyritty pitämään kohtuullisena, maksimissaankin meitä on aina alle 30. Puheenjohtajan merkitys on suuri. Vaikka toiminnan kehykset ovat vakiot, määrää puheenjohtaja painotuksillaan yhdistyksen hengen.

Teatterinaisten puheenjohtajat

Irmeli Hartman        1960 – 1963
Birgitta Yliselä         1963 – 1965
Helmi Heino            1965 – 1969
Pirkko Veijonen       1969 – 1971
Ainikki Wikström      1971 – 1973
Kaija Malinen           1973 – 1975
Ulla-Maija Takala     1975 – 1978
Elli Huovila              1978 – 1984
Ritva Rouhunkoski  1984 – 1988
Elli Huovila              1988 - 1990
Seija Välimaa          1990 - 1993
Tuula Riipinen         1993 - 1999
Marja-Leena Horttonen    1999 - 2004
Leena Blom            2004 – 2006
Marita Poranen       2006 – 2010
Irmeli Panhelainen  2010 - 2013
Anneli Häggblom     2013 -

Huoneteatteria Säynätsalossa. Ensimmäinen julkinen tilaisuus oli kotiensi-ilta 20.3.1960 Olavisten kodissa.

Rahaa piti hankkia

Rahaa piti hankkia, jotta voitiin tukea teatteria. Lisäksi kaikki piti tietenkin aloittaa alusta: kalustaa keittiö ja lämpiö, ostaa astiat, hoitaa tarjoilu. Erityisesti panostettiin ensi-iltaan. Toistakymmentä vuotta jokainen Teatterinainen toi ensi-iltaan tietyn määrän voileipiä. Pakosta siinä teatterilla käydessään kiinnostui esityksestäkin.

Ja aina kun teatteri joutui vaihtamaan paikkaa,
oli myös Naisten aloitettava alusta.

Joka kerta kahvio sisustettiin persoonallisesti. Pieniinkin yksityiskohtiin paneuduttiin. Yhtenäisyyttä luotiin samanlaisilla esiliinoilla tai hilkoilla, milloin ranskalaistyylisillä valkeilla pikkuessuilla, milloin täyspitkillä syvähehkuisilla tai musta-valkoisilla esiliinoilla. Myös pöytäliinoja oli useita erityylisiä. Itse virkattiin ainakin tukevat valkoiset pumpuliliinat ja hienonhienot pellavaliinat. Joskus jopa joku ohjaaja pyysi, että voisiko pöytiin laittaa selkeät musta-valkoiset tai venäläistyyliset pitsiset.

Esitykseen virittäytyminen siis alkaa jo lämpiöstä.

Koska omia esityksiä oli vähemmän kuin nykyisin, järjestettiin usein vierailunäytäntöjä, joihin myytiin lippuja kaikille tutuille. Se oli yksi tapa levittää teatteriharrastusta, sillä vierailijat olivat usein huipputeattereista. Oli Kansallisteatteri, Intimiteatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Operettiteatteri. Nykyisin tähän ei ole varaa, vaan teemme itse teatterimatkoja eri puolelle Suomea.

 

Yhtenäisyyttä luotiin samanlaisilla esiliinoilla tai hilkoilla. Pöytäliinojakin oli useita erityylisiä.

Kirpputorit ja myyjäiset

Varsinainen voimanponnistus olivat kirpputorit ja myyjäiset. Niitä järjestettiin vuodenaikojen mukaan tai juhliin liittyen. Oli joulumyyjäisiä ja sadonkorjuujuhlia, vappu- ja pääsiäistempauksia. Haastavaa oli keksiä omaperäinen tuote, joka myös menisi kaupaksi. Vähitellen muut tavarat, kirjat ja vaatteet jäivät syrjään ja keskityttiin erilaisiin ruokiin. Suosikkeja olivat vaikkapa sienitäytteiset ohukaiskääryleet tai erilaiset laatikot ja pikkusuolaiset.

Talkootyöllä on tunnetusti yhteisöllisyyttä lisäävä vaikutus. Yhdessä tekeminen on tosi hauskaa, siinä myös tutustuu toisiinsa aivan uudella tavalla.

Nykyisin kaipaamme luontevia tapaamis- ja tutustumismuotoja teatterin väen kanssa. Sitä nuo myyjäiset olivat parhaimmillaan. Näyttelijät tulivat uskollisesti asiakkaiksi ja jäivät samalla juomaan kahvit tai nauttimaan pitsinohuista veriletuista, jollaisia ei saa enää mistään. Siinä oli luontevaa istua saman pöydän ääreen parantamaan maailmaa tai keskustelemaan teatterista. Meillä oli myös monia muita uskollisia kävijöitä, joista sukeutui myös teatterin ystäviä.

Vähitellen kirpputorit kävivät kannattamattomiksi ja myyjäisistäkin oli luovuttava, mutta tuo yhteinen hyörinä keittiössä ja myyntipöydillä on unohtumatonta.

Arpajaiset olivat ennen suosittu rahankeruumuoto. Mutta sitä ennen piti olla arvottavaa – siis pussi käteen ja kerjuukierroksille. Tai lankakerän kanssa virkkausiltoihin, askarteluhetkiin. Ja kun joukossa oli kakkumestari, täytekakku kruunasi usein arpajaislistan. Ja taas oli ystäväpiiri tai työyhteisö teatterivalistuksen kohteena: ”Ostatteko arpoja?”

Jälkikäteen sitä miettii, mistä tämä kaikki jaksaminen kumpusi. Tietysti sitä oli nuorempi, mutta myös päämäärä oli arvokas. Emme ajatelleet itseämme, vaan teatteria. Myös naisten yhteisö oli tärkeä; olimme ystäviä, emme yhdistys.

Omat esiintymiset

Joskus karkaamme kahviosta näyttämön puolelle. Jo 1961 Naiset esittivät Ensio Seieksen ohjaamina Walentin Chorellin näytelmän Lesket. Rooleissa mm. Irmeli Hartman, Margaretha Jaatinen, Riitta Arvola. Sen jälkeen on esiinnytty pieni-muotoisemmin juhlissa ja pikkujouluissa.

80-luvun suuri menestys oli Jussi Luukkosen ohjaama Cabaret, jossa Teatterinaiset suvereenisti esiintyivät Cit Catin ilotyttöinä. Näytökset olivat jatkuvasti loppuunmyytyjä.

Nykyisin pysymme paremmin lestissämme.

Teatterimatkat ja kesäretket

Kahviossa ollaan yksin tai kaksin, mutta retkille lähdetään ryhmänä.  Matkoilla olemme tutustuneet teatteriin äärestä laitaan. Tampereella käymme usein, koska se on sopivan lähellä, mutta tuttuja ovat myös Helsinki, Hämeenlinna, Vaasa, Seinäjoki. Kaukaisin ja hienoin on mielestäni Tukholman-matka. Kävimme Oscar-teatterissa katsomassa Suuren oopperan kummituksen. Hienon taide-elämyksen lisäksi sai nauraa monen vuoden ikälisän. Myös Tallinnan-matka oli ikimuistoinen. Hietaman nuorisoseura tuli tutuksi, kun piti käydä katsomassa. miten luottonäyttelijämme Markku Hannula onnistuu ohjaajana. Hyvin se meni.

Olemme sikäli erikoisia teatterissakävijöitä, että meitä kiinnostaa myös, paljonko kangasta tarvittiin esirippuun, paljonko puvustus on tullut maksamaan ja ennen kaikkea mikä on kahvion tuotteiden hinta-laatu  -suhde.  Toki eniten kiinnostaa itse esitys, mutta hiukan täytyy miettiä sitäkin, olisiko tässä näytelmä meidän ohjelmistoomme.

Perinteiset kevätretket ovat viime vuosina kutistuneet hattujuhliksi, mutta hauskoja muistoja sieltäkin jää.

Perinteiset kevätretket ovat suuntautuneet eri puolille Keski-Suomea: Kuhmoisiin Kerttu Savijärven kutomoon, Sysmään nukketeatteripajaan, Petäjävedelle Liukkoon keramiikkanäyttelyyn. Ruuponsaareen jouduttiin, kun eräällä Teatterinaisella oli oma yritys siellä. Käytiinpä kerran Retretissä asti. Ehkä näistä retkistä ilmestyy vielä oikein romaani. Aineksia ainakin olisi.

Vaikka tuntuu, että elämän vauhti käy aina vain hurjemmaksi, teatterimatkoista emme luovu. Viimeisin oli upea elämys Sofi Oksasen Puhdistus Tampereella. Kevätretket valitettavasti ovat viime vuosina kutistuneet hattujuhliksi jollakin terassilla, mutta hauskoja muistoja sieltäkin jää. Työvuosi saa iloisen päätöksen. Kun tehdään tällaista pyyteetöntä kolmannen sektorin työtä – joka tosiaan hetkittäin tuntuu työltä – on tärkeää, että harrastus myös antaa jotain. Siksi ystävyysverkko ja sen vahvistaminen on välttämätöntä.

Kahvio on näyteikkunamme ulkomaailmaan

Sanotaan mitä sanotaan mutta kyllä väliaika on oleellinen osa teatterissa käyntiä. Sen aikana voi vaihtaa ajatuksia, miettiä miten juoni jatkuu, virkistää itseään kahvilla tai teellä. Tuntuu, että jää jotain paitsi, jos esityksessä ei olekaan väliaikaa.

Nykyisinhän kahvio on tärkein tulolähteemme ja näkyvin osa toimintaamme. Ja tästä näyteikkunastamme olemme ylpeitä. Moni huokaa ihastuksesta jo ovella. Tällaista ei osannut odottaa: hehkuvaa punaista kuten lämpiöön kuuluukin, kukkia, peilejä, jotka moninkertaistavat kynttilöiden hehkun. Kaiken kruununa ripaus nostalgiaa.

Kahvistamme ja tarjoomuksistamme olemme kuuluisia kaupungilla. Kaikki leivonnaisemme ovat kotitekoisia ja jokainen yrittää tehdä niin hyvää kuin osaa. Joitakin toiminnastamme muuten kiinnostuneita tämä jopa hirvittää, mutta jauhopeukalo ei todellakaan kuulu pääsyvaatimuksiimme. Aina löytyy apua.

Pj. Irmeli Panhelainen ja sihteeri Elisa Holma.

Myös työmäärä pelottaa joitakin. Vuoroja tulee kuitenkin varsin kohtuullisesti, ehkä kerran kuussa. Ja ajankohdan voi valita itse. Pikkujouluaikaan on vauhdikkaampaa, mutta mitä täydempää ja mitä kiireisempää, sitä tyytyväisempiä ovat Naiset, sillä ruuhkat kertovat siitä, että teatterilla menee hyvin. Ja koska elämme symbioosissa, teatterin menestys on myös meidän menestyksemme.

Mitä tulevaisuudessa

Näitä 50 vuotta arvioidessaan huomaa, että tavoitteita on saavutettu.  Huone-
teatteri on vakiinnuttanut asemansa Jyväskylän kulttuurielämässä Naiset vahvana tukenaan. Tukemme ei ole vain aineellista, olemme myös uskollinen yleisö. Niin kuin toiveena oli, levitämme teatteriharrastusta, houkuttelemme ystäviämme mukaan, olemme kulttuurista kiinnostuneita.

Keväällä mieltä sykähdytti lukea Kirsti Olavisen tyttären Suvi Olavisen haastattelu Helsingin Sanomista (10.4.2010). Siinä hän kertoo Aino Aktén huvilan ystävät ry:n toiminnasta ja  haastattelu päättyy sanoihin: "Kotoa opin toimimaan kulttuurin hyväksi, niin että sydän on mukana. Jos ei itse olla taiteilijoita, sitten autetaan taiteilijoita, mahdollistetaan taide." Sopisi Teatterinaistenkin motoksi.

Tulevaisuuden suuri huoli on se, miten saamme nuoria mukaan. Toki tunnemme itsemme ikinuoriksi, mutta tarvitsemme myös iältään nuoria jatkamaan tärkeäksi kokemaamme työtä. Palkaton uurastus toisten hyväksi ei kuitenkaan ole tällä hetkellä kovin suuressa suosiossa. Mutta jos on hitunen rakkautta teatteria kohtaan ja riittävästi vastuuntuntoa, kannattaa tulla mukaan. Kahviosta näkee ja kokee paljon oikeaa teatterielämää. Kaikki eivät näyttämölle valitettavasti mahdu.

Juhlapäivän lähestyessä mietityttää, osaammeko olla juhlinnan kohteena. Yleensähän aina olemme niitä, jotka huolehtivat tarjoilusta ja juhlien ulkoisesta onnistumisesta. Nyt emännistä tuleekin sankareita.