Pidimme siitä, mutta kyllä se oli huono!

Aihe: - Kirjoittaja: Paula Pasanen - 01.04.2016

Suomalainen käy elokuvissa keskimäärin 1,3 ja teatterissa keskimäärin 0,4 kertaa vuodessa*. Itse katsoin viime vuonna 17 näytelmää, joten taidan olla jonkin sortin suurkuluttaja. Joskus houkutan mukaani myös ei niin usein teatterissa käyviä kavereitani. Helsinkiläiset ystäväni kiittelevät minua siitä, että tulen Jyväskylästä saakka käyttämään heitä teatterissa, heidän kun ei kuulemma tule itse lähdettyä. Erään tutkimuksen mukaan suurin syy teatteriin lähtemättömyyteen onkin ”ei vaan tule lähdetyksi”.
 
Usein katsojalta kysytään oliko esitys hyvä. Jakaminen hyvään tai huonoon tuntuu yhtä vaikealta kuin vastaaminen kysymykseen, onko punainen parempi kuin vihreä. Vastatakseni siihen, minun tulisi tietää minkä sävyisestä vihreästä tai punaisesta puhutaan!
 
Kerran olimme katsomassa esitystä, joka jätti seurueeni melko hämilleen. Jos meiltä olisi kysytty oliko se hyvä, olisi ollut vaikea vastata kyllä. Mutta se oli kuitenkin esitys, josta keskustelimme pitkään. Keksimme kohtauksista uusia tulkintoja, ihmettelimme musiikkivalintoja, merkillisiä tanssikohtauksia ja yritimme päästä selvyyteen mitä ja miksi oikein tapahtui. Pohdinnoissa ajauduimme milloin oivallukseen, milloin umpikujaan. Voiko teatteriesitys olla huono, jos se saa aikaan niin paljon keskustelua? Vielä jälkeenkin päin muistelemme, että siitä emme pitäneet, mutta ei se huono ollut! Tai että pidimme siitä, mutta kyllä se oli huono!
 
Joskus näytelmästä jää parhaiten mieleen visuaalisuus, rekvisiitan ja lavastuksen värit ja niiden ja valojen luoma tunnelma. Joskus vaikutuksen tekee musiikki: muistan vieläkin esityksen Piiat Korpilahden kesäteatterissa useita vuosia sitten, jolloin ensimmäisen kerran kuulin Astor Piazzollaa. (Nimi, joka esityksen jälkeen selvisi minulle käsiohjelmasta.) Yhdistettynä lavan tummanpunaiseen kokonaisvaikutelmaan ja näytelmän tunnelmaan, se teki minuun mielettömän vaikutuksen.
 
Joskus joku yksittäinen kohtaus ihastuttaa ja koskettaa yli muiden. Ja nyt näen Jyrki Mänttärin roolissaan Christopherina istumassa sateessa Lontoon kadulla Tampereen Työväen Teatterin näytelmässä Yöllisen koiran merkillinen tapaus. Niin lähellä lontoolaista katua kuin tuolloin teatterin rivillä kaksi istuessani minä en ole ollut koskaan.
 
Enimmäkseen hyvällä esityksellä tarkoitetaan tasapainoista kokonaisuutta. Meitä koskettaa hyvä tarina, onnistunut ohjaus ja roolisuoritukset. Viime vuonna näkemistäni esityksistä oma suosikkini oli Huoneteatterissa esitetty Antti Viitamäen Phobos ja Deimos - näytelmä, jonka nimi oli niin vaikea, etten meinannut osata kertoa jälkeenpäin, mitä olin katsonut. Vaikka tarina oli surullinen, muistan välillä hymyilleeni katsomossa – ihan vain siksi, että oli niin nautinnollista olla katsomossa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Viitamäen ja työryhmän työtä saattoi vain ihailla.
 
Teatterissa kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Juuri tätä esitystä et näe koskaan enää. Teatteri vapauttaa katsojan ympäröivästä maailmasta. Teatterissa et voi selata some-tulvaa ja poukkoilla asiasta tai huoneesta toiseen kuten kotona saattaisit tehdä. Teatterissa on rauha. Annat vain tarinan ja mielikuvien tulla.
 
Milloin sinä olet viimeksi käynyt teatterissa?
 
Teksti Paula Pasanen

*Lähde: Helsingin Sanomat 9.11.2015. "Elokuvissa käy yhtä paljon väkeä kuin muissa kulttuuritapahtumissa yhteensä – selvitimme kulttuurin yleisömäärät."

 

 

 


Muokattu: 2016-04-01

 

 

 


Muokattu: 2016-04-01