Eki kohtaa Jänishousu & Leijonamielen

Aihe: - Kirjoittaja: Laura - 17.03.2015

Viitaniemen koululla, jossa nykyiset Lyseon lukion tilat sijaitsevat, kantautuu basson, kitaran ja muiden soitinten äänet kun pilkesilmäinen mies kävelee musiikkiluokkaan.  Jänishousu & Leijonasydämen ohjaaja Raili Kivelä tervehtii nuoria ja esittelee miehen Erkki Okkoseksi, Lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen taiteelliseksi johtajaksi ja muusikoksi.  Hän on tänään tullut kertomaan ryhmälle lastenmusiikin teosta ja nuoremmalle yleisölle esiintymisestä.

 

Eki aloittaa tunnin kertomalla taustastaan lastenmusiikin parissa. Hän on aikoinaan soitellut useissa bändeissä ja yhteistyötä hän on tehnyt mm. Mikko Perkoilan kanssa, jolloin hän soitti Runokoira Pentti- levyllä kontrabassoa.  80- luvun puolen välin tienoilla kuvioihin alkoi hiipua myös nuorempi yleisö ja soittimeksi vakiintui kantele, mandoliini sekä monet itse rakennetut soittimet.  

 

Ekin mukaan lapset ovat hyvin ennakkoluuloton yleisö, joskin nykyään yhä nuoremmat alkavat päästä jyvälle myös vanhemmille lapsille ja nuorille suunnatusta musiikista. Lastenmusiikissa onkin huomioitava yllätyksellisyys ja hauskuus. Tähän hän viittaa esimerkillä melodiaa rakentaessa; mahdolliset ennakkoasenteet on haastettava, eli rakennettava eritasoja sisältävä kokonaisuus. Musiikin voimakkuus, erilaiset äänet, jotka yllättävät kuuntelijan, pitää pienimmänkin ihmisen pauloissaan ja innostaa mukaan.

 

Joku kysyy miten sanoittaa lastenmusiikkia. Eki neuvoo, ettei sanoituksia välttämättä tarvitse lähteä ”suodattamaan”, eli vakavistakin asioista voi laulaa, mutta toki voimakkaat sanat on muutettava lasten korville sopiviksi. Tärkeää on myös, että laulun sanat kuuluvat ja että niistä saa hyvin selvää. Idean lauluihin Eki saa usein ihan yksinkertaisista asioista, kuten vaikkapa kevään ensimmäisestä kärpäsestä. Kaikkein pienimmille sopivat laulut voivat olla opettavaisia ja hauskoja numero- tai kirjainlauluja. 



Entä sitten genre, voiko lapsille soittaa vaikka heviä? Tässäkin Eki pitää hyvin avoimen linjan. Onhan olemassa vaikka Hevisaurus. Musiikin tyylistä riippumatta on otettava kuitenkin huomioon, että joskus lapset säikkyvät helposti, joten nyrkkisääntönä on soittaa sen verran hiljaa, ettei lapsille tule tarvetta peittää korviaan. Tätäkin seikkaa voi käyttää hyödyksi ja painottaa tiettyjä ääniä ja soittimia eri volyymilla, jolloin musiikkiin tulee jälleen syvyyttä.

Lapset saa kiinnostumaan myös väreillä, eläimillä ja vertauksilla. Esimerkiksi Eki heittää, että jos tehdään biisi avaruudesta ja lauletaan Mars- planeetasta niin kyllähän siinä silloin pitää marssia laulun mukana!

Tunti alkaa olla päättymässä ja Jänishousulaiset vaihtavat Viitaniemestä Huoneteatterin tiloihin. Raili oli pyytänyt Ekiä tulemaan vielä mukaan, jotta loputkin ryhmäläiset tapaisivat hänet ja saisivat vinkkejä esiintymisestä.

 

Huoniksella Eki kertaa vielä miten oli päätynyt lastenmusiikkialalle ja vinkkejä esiintymisestä pyydeltiin. Pari asiaa kuitenkin sai paljon huomiota:

Koska näytelmä on erityisesti lapsille suunnattu, on myös huomioitavaa mitä tapahtuu katsomossa. Keskustelua syntyi hyvin siitä, miten reagoida jos lapsi kommentoi jotain esityksessä tapahtuvaa.  Tähän Jänishousua näyttelevä tyttö Sonja huikkasi kokemuksella, että pieni kontakti on ihan ok, ellei jopa suotava, jotta lapsi ei jäisi kokonaan huomiotta. Ehkä pienen hymynkin voi huikata mutta on hyvä jatkaa topakasti näytelmää, jotta lapsen mielenkiinto saataisiin taas takaisin olennaiseen.

Raili ja Eki painottavat yhteen ääneen sitä, että tärkeintä koko näytelmässä on alusta loppuun pitää porukka yhtenä. On todella tärkeää, että kaikki tuntevat olonsa kotoisiksi ja hyviksi toistensa seurassa. Jos avoimuutta ei ole, se pahimmillaan näkyy esityksessä saakka.  Jokainen ryhmän jäsen, oli hän sitten näyttelijä, lavastaja tai kuiskaaja on yhtä tärkeä ja muodostaa sydämen näytelmälle. ”Teemaan sopivasti sirkuskaravaanikin on tavallaan yhtä perhettä.”

Ennen loppukiitoksia Raili vielä kysyy aikooko Eki jatkaa lastenmusiikin parissa. ”Kun polvenkorkuinen juuri ja juuri kävelemään oppinut tulee keikan jälkeen halaamaan niin… Noh, se on se juttu.” Eki vastaa hymyissä suin. 

Näissä tunnelmissa Laura kiittää! : )