Enkeleitä vietellään

Ensi-ilta la 2.11.2013 klo 19
Esitykset teatterin lämpiössä, paikkoja 60, esityksiä 7.

Kesto väliaikoineen noin 1,5 tuntia.

Suomalaisten säveltäjien tulkintoja Bertolt Brechtin runoista (mm. Eero Ojanen, Toni Edelmann, Kaj Chydenius, Pekka Tegelman).

Enkeleitä vietellään on tunnelmallinen ja vähän ravistelevakin musiikkihetki illan lohdutukseksi ja iloksi vuoden pimeimpään aikaan. Huoneteatterin yleisölämpiöön, Teatterinaisten Café Idaan nousee pitkästä aikaa Huoneteatterin ”pieni näyttämö”, jota 90-luvulla käytettiin lähes vuosittain. Nyt lämpiön lavan valtaavat kovan tason ammattilaiset, joista lähes kaikki ovat esiintyneet Huoneteatterissa aiemminkin.

Esityksen sydän ovat maineikkaiden suomalaissäveltäjien tulkinnat Bertolt Brechtin runoista. Uusi dramatisointi pitää ensimmäisen puoliajan Brechtin ajan bordellissa, mutta tuo pienin viittein toisen puoliajan laulut ja keskustelut tähän aikaan osoittaen, että kipeät tunteet ovat ikuisia.

Laulut ovat 80-luvulla Helsingissä esitetystä kabareesta Miten enkeleitä vietellään, 2000-luvulla Kapsäkki-teatteri on esittänyt samalla nimellä osin samoja lauluja. Ja yleisö on nauttinut.

Meidän esityksessämme ei ole kaikkia noita lauluja ja loputkin esitetään uusina sovituksina; siksi nimikin on vaihtunut. Enää ei kysytä, miten enkeleitä vietellään, vaan todetaan: ”Kyllä, enkeleitä vietellään.”  Onneksi ja onnettomuudeksi.

Dramatisointi ja ohjaus Raili Kivelä

Sävellykset Eero Ojanen, Kaj Chydenius, Pekka Tegelman, Otto Donner, Jarmo Savolainen

Laulu Ailamari Vehviläinen, Tanja Tarkiainen, Pirta Laaksonen

Piano Outi Jussila, kontrabasso Eero Virtanen, saksofoni, kitara ja nokkahuilu Mika Savolainen

Laulujen alkuperäiset tulkitsijat Anneli Saaristo, Liisa Tavi ja Monna Kamu ovat kovan luokan ammattilaisia. Vaan eivätpä jää varjoon Huoneteatterinkaan loistavat naisartistit.

Ailamari Vehviläinen on laulanut ja näytellyt niin ammatti- kuin harrastajalavoillakin. Toinen sija Tangomarkkinoilla ja menestys muissakin laulukilpailuissa kertovat paitsi taidosta myös kyvystä saavuttaa kuulijan sydän.

Tanja Tarkiainen on laulanut lähinnä jazz-kokoonpanoissa ja valmistunut Porin pop- ja jazz-opistosta. Sosiaalialan työ toi takaisin Jyväskylään. Ja kun palasi kotiseudulle, alkoi poltella takaisin myös kotiteatteriin, Huoneteatteriin. Hänen laulunsa hurmasi 90-luvulla mm. Suhteettomissa suhteissa. Huoneteatterin proggiksissa hän tutustui aikanaan myös Pirta Laaksoseen, jonka laulajan ura on alkanut jo Jyväskylän maineikkaissa lapsi- ja nuorisokuoroissa ja jatkunut katkeamatta kaihtamatta minkäänlaisia haasteita.

Ajatus tästä esitystä onkin alunperin Tanjan. Lahjakkaat nuoret naiset Tanja ja Pirta ottivat yhteyttä entiseen opettajaansa, Huoneteatterin puheenjohtajaan Raili Kivelään ja pyysivät dramatisoimaan ja ohjaamaan laulujen ympärille nykyaikaan sopivan esityksen.

Eero Virtanen on soittanut bassoaan useinkin Huoneteatterilla, mm. Circus UusiMaailman riveissä; pianisti Outi Jussila solahti joukkoon kuin olisi siihen aina kuulunut, ja lopulta saatiin lisää miesenergiaa kutkuttavan estottomasti musiikkiin suhtautuvan saksofonisti Mika Savolaisen otettua vastaan kutsun esityksen toiseksi miesobjektiksi.

Mistäkö esitys sitten kertoo? Jokainen meistä tietää rakkauden kaipuun ja pettymyksen, surun ja arat haaveet, niistä on enkeleiden vietteleminen tehty.

Näytännöt

la 2.11.201319:00 Ensi-ilta
ke 6.11.201319:00
su 10.11.201315:00 huom. aika
su 17.11.201319:00
ke 27.11.201319:00
su 1.12.201319:00
su 15.12.201319:00
ke 18.12.201319:00
ke 15.1.201419:00
ke 22.1.201419:00
to 30.1.201419:00
pe 14.2.201419:00
su 16.2.201419:00
ke 19.2.201419:00
la 8.3.201419:00viimeinen esitys
Näytelmän arvioitu kesto 01:30