Elämänmakuista draamaa huumorilla höystettynä!
Huoneteatterin syksyn toinen ensi-ilta on Anneli Kannon ja Heini Tolan vuonna 2007 käsikirjoittama Fredrika R.
Näytelmä kertoo Fredrika Runebergin elämästä kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin rinnalla. Jo pienenä tyttönä hän on kiinnostunut kirjoista ja kirjoittamisesta, mutta 1800-luvulla naisten ei oletettu opiskelevan, saati toimivan kirjailijoina. Naisten paikka oli kotona, ja säätyläisnaisilta odotettiin lähinnä ompelutaitoa. ”Rouvasväen tiedonjano on turhuuksien turhaa.” Fredrika Runeberg tuli tunnetuksi myös naisten oikeuksien varhaisena puolestapuhujana.
Näytelmä seuraa Fredrikan elämää iloineen ja suruineen lapsuudesta aina kuolemaan saakka. Elämä kuuluisan runoilijan puolisona ei ole helppoa, varsinkaan kun tämän ura on etusijalla. Lapsia syntyy, osa kuolee. Runeberg pettää puolisoaan, mutta Fredrika päihittää vaikeudet ja kasvaa vahvaksi naiseksi ja taitavaksi kirjailijaksi. Hän oli Z. Topeliuksen ohella Suomen ensimmäisiä romaanikirjailijoita ja nimenomaan historiallisen romaanin taitajia. Hän toteaakin näytelmän loppupuolella: ”Kaikesta huolimatta on kirjoittaminen antanut enemmän lohdutusta ja oikeaa, syvää iloa.”
Näytelmä luo herkullisen kuvan 1800-luvun elämästä, ja siinä esiintyy päähenkilöhahmojen lisäksi aikakauden kuuluisia henkilöitä, kuten valtiomies J. V. Snellman sekä kirjailijat Z. Topelius ja A. Kivi.
Fredrika R. on Fredrikan kasvutarina, joka kertoo monimuotoisista ihmissuhteiden koukeroista lämminhenkistä huumoria unohtamatta. Huumoria syntyy leikillisestä tyylistä, jota edustaa muun muassa puhuva Polle-hevonen, joka aktiivisesti kommentoi näytelmän tapahtumia: ”Pitäis päästä naimisiin ja sassiin!”
Ensi-ilta perjantaina 16.10.2026 klo 19.00.
Ohjauksesta vastaa Jarmo Lintunen.


| pe 16.10.2026 | 19:00 | Ensi-ilta |
| pe 23.10.2026 | 19:00 | |
| la 24.10.2026 | 18:00 | |
| su 25.10.2026 | 15:00 | |
| la 7.11.2026 | 18:00 | |
| su 8.11.2026 | 15:00 | |
| pe 13.11.2026 | 19:00 | |
| la 14.11.2026 | 18:00 | |
| su 15.11.2026 | 15:00 | |
| su 22.11.2026 | 15:00 | |
| pe 27.11.2026 | 19:00 | |
| la 28.11.2026 | 18:00 | viimeinen esitys |