Kolme näkökulmaa myyttiseen tarinaan, kolme erilaista Kullervoa: kalevalainen Kullervo, nyky-Kullervo sekä afro-Kullervo.
Käsikirjoitus Sirkku Peltola. Ohjaus Jarmo Lintunen. Ensi-ilta syksyllä!
Näyttelijähaku Madaamiin helatorstaina 17.5.klo 12-15
Flamenconäytökset toukokuussa, 3 esitystä!
Kaikki vorot eivät tule varkaisiin on tyylipuhdas italialainen farssi. Kun kaikki sattuvat väärään aikaan oikeaan paikkaan, on väärinkäsitysten pakka sekoitettu kunnolla. Kaikki salailevat jotain ja jokaisella on luuranko kaapissa tai kaappikellossa. Onneksi joukossa on joku, joka on rehellisesti varas. Ihmiskuvauksen mestari Dario Fo on leiponut kakun, joka tarjoillaan Teatteri Eurooppa Neljän hersyvään tyyliin, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää.
Näytelmän ohjaaja Kunto Ojansivu kertoo näytelmän vallinnasta ja näytelmästä näin:
"20 vuotta on ollut haaveena ottaa joku Dario Fon teksti työn alle Teatteri Eurooppa Neljän kanssa. Olen miettinyt monesti miten farssin voi ottaa mukaan kiertueelle, kun ei ole ovia mitä paukuttaa. Myös farssi tyylilajina vaatii paljon. Nopeat näyttelijät, tiukan rytmin ja kosolti tiettyä hulluutta, jotta järjettömänkin voi saada näyttämään normaalilta.
Nyt se on tehty ja voin sanoa, että en ole pitkään aikaan nauttinut ohjaamisesta niin paljon, kuin nyt. Työryhmä on ollut tosi vauhdissa ja tekemisen ilo on ollut käsin kosketeltavaa. Idea on ruokkinut ideaa ja on kokeiltu jos jonkinlaisia vaihtoehtoja ilman minkäänlaisia väsymisen merkkejä.
Farssi on armoton laji ja rytmitys vaatii näyttelijältä jatkuvaa hereillä oloa, mutta palkitsee ihanalla voittamisen tunteella.
Campione ole! "
Käsikirjoitus: Dario Fo
Ohjaus: Kunto Ojansivu
Lavastus: Ville-Matti Laine
Äänimaisemointi Toni Lepistö
Puvustus. Sanna Avikainen
Valosuunnittelu-
ja tekniikka: Ville-Matti Laine
Tuottaja: Jussi Rekonen
Rooleissa: Paavo Honkimäki, Pauliina Salonen, Petri Poikolainen, Maiju Jokinen,
Toni Lepistö, Ari Laaksonen, Antti Parviainen ja Jiri Halttunen
Liput:
Aikuinen 16,00 e
Eläkeläinen 14,00 e
Opiskelija 12,00 e
| päivä | kello | näytös | lisätietoja |
|---|---|---|---|
| 19:00 | E4: Kaikki vorot eivät tule varkaisiin | ||
| 19:00 | E4: Kaikki vorot eivät tule varkaisiin |