Samasta versosta – kaksosten tarina

Jyväskylän Lyseon Huoneteatteri-proggis sittenkin yleisön eteen 7.5.2021

Länsi- ja Sisä-Suomen AVI antoi esitysluvan lyseon nuorille. Joka kevät toteutettavaan Huoneteatterin ohjelmistoa olevaan näytelmään saa ottaa 20 hengen yleisön kuuteen esitykseen 7.5.–16.5.2021. Yleisön tavoin näyttelijät ja tekninen väki käyttää maskeja, kuten koko harjoituskauden ja yleisö istuu turvavälin päässä toisistaan ja esiintyjistä. Vähäiset liput on myyty työryhmän lähipiirille.

Samasta versosta – kaksosten tarina sijoittuu Suomeen välirauhan ja 1950-luvun jälleenrakennuskauden aikaan. Lyseon teatteriopettajan ja Huoneteatterin puheenjohtajan Raili Kivelän ohjaama näytelmä on nuorten itsensä ideoima ja käsikirjoittama (dramatisointi Raili Kivelä). Se seuraa kaksossisarusten Kaarinan ja Katariinan elämää lapsena ja nuorina aikuisina. Sodan kriisistä selviäminen nostaa esiin monenlaisia yhteiskunnallisia ongelmia, mutta silti näytelmän perussävy on humoristinen, paikoin jopa karnevalistinen. Tosin liikutustakaan ei kaihdeta.

Kaksosten kasvutarinassa nuoret halusivat tutkia sitä, miten erilainen elämä voi seurata, kun samassa perheessä kasvavat lapset ovat temperamentiltaan hyvin erilaiset. Toinen opiskelee lääkäriksi, toinen ajautuu trokaamaan viinakortteja ja viinaa. Ryhmä halusi myös tutkia sitä, millaista olisi 50-luvulla ollut kuulua seksuaalivähemmistöön. Prosessin aikana lukiolaiset ovat tutkineet historiaa ja pohtineet samastumisen kautta sitä, miten erilaista on kasvaa aikuiseksi eri aikana, mutta miten samanlaiset ihmisyyden ilot ja kipupisteet pohjalta kuitenkin löytyvät.

Harjoituskausi toteutettiin poikkeuksellisesti hybridinä, välillä kaikki ja lähes loppuun asti osa repliikeistä osui kohdilleen siis Teamsin kautta. Jo käsikirjoituksessa otettiin huomioon, että kussakin kohtauksessa on alle kymmenen näyttelijää, jotta produktion eteenpäin vieminen oli mahdollista. Yhteensä produktiossa on yli 30 lukiolaista ja valoissa media-alan opiskelija. Gradian mediaopiskelijat tallentavat esityksen videona, jonka levittämiskanava on vielä auki.

Tuttuun tapaan opiskelijat ovat itse myös säveltäneet musiikin sekä valmistaneet skenografian alumnien ja Huoneteatterin väen mentoroimina.

 

Näytännöt

pe 7.5.202119:00 Ensi-ilta LV
la 8.5.202118:00 LV
su 9.5.202115:00 LV
pe 14.5.202119:00 LV
la 15.5.202118:00 LV
su 16.5.202115:00viimeinen esitys LV