Näin syntyy teatteri-ilta!

Aihe: - Kirjoittaja: Jenna - 08.02.2015

Moro!

Blogipäivityksen aika! Viime perjantaina oli Kahden herran palvelijan viimeinen näytös, ja sen kunniaksi kamera oli mukana, kun teatteri-iltaa valmisteltiin. Vaikka olikin viimeinen näytös, ei illan valmistelut eronneet millään tavalla "normaalin" illan valmisteluista, joten alla olevat kuvat näyttävät aika hyvin, kuinka ilta etenee eri näkökulmista!

Työryhmä ja muut illan työntekijät saapuvat teatterille hyvissä ajoin, jotta kerkeävät tekemään valmistelunsa. Ihanat teatterinaiset järjestevät Café Idan kuntoon ja tuovat itse leipomiaan leivonnaisia joka näytökseen. Lipunmyyjät ja narikkalaiset aloittavat tarkistamalla kassat, jonka jälkeen yleensä ihmisiä alkaakin jo virrata teatteriin, jolloin töitä riittää! Puhelin pirisee mukavaan tahtiin! Tämän iltainen esitys myös kuvattiin, minkä takia laitteisto piti tarkistaa!

Tekniikan ihmemiehet ja -naiset saapuvat myös hyvissä ajoin tarkistamaan, että näytöksen tekniikka toimii. Ääninaisemme Anna ja valomiehemme Miikka ymmärtävät kuvien nappuloista paljon enemmän kuin minä, samoin kuin noista monimutkaisista kytkennöistä, jotka Annan mielestä näyttävät jopa suloisilta! Tekniikan ihmiset yleensä toimivat myös lipuntarkastajina, ja Annalla on myös erityistehtävä; hän toimii näyttelijöiden kellona. Kellekään ei ole ikinä jäänyt epäselväksi, millon katsojat saapuvat sisään, kiitos Annan! Näide kahden lisäksi näytöksien tekniikkatiimiimme kuuluu tietenkin myös valonainen Sari!

Näyttelijät saapuvat jokainen omaan aikaansa teatterille. Maskit ja kampaukset valmistuvat joko oman käden kautta, kuten Juuso ja Ninni hienosti näyttävät, tai sitten kaverin avustamana, kuten Antille tässä Katjan avulla. Myös näytelmässä nähtävät herkulliset (tai ainakin olevinaan herkulliset) ateriat syntyvät pukkareissa! Erityisesti muhennoksen roolin esittävän maksalaatikon valmistaminen esityskuntoon herättää aina välillä voimakkaita reaktioita kokeissa...

Myös Lassen "huonot hampaat" syntyvät pienen maalausoperaation jälkeen.

Roolivaatteisiin kuuluu aina välillä vaikka minkälaisia viritelmiä, kuten alla olevassa kuvassa Karin tekomaha, joka kuvaushetkellä meni kolmannella kerralla oikein päin päälle. Joitain vaatteita ei saa itse päälle, kuten allekirjoittaneen korsettimekkoa. Juuso on ystävällisesti opetellut sitomaan sen, mutta kuulemma hän mieluummin riisuu sen!

Mahtava yleisö ja hienosti mennyt viimeinen näytös kruunasivat hauskan esityskauden! Kahden herran palvelija -työryhmä kiittää ja kumartaa katsojia, toivottavasti teillä oli yhtä hauskaa kuin meillä! Seuraavaksi Huoneteatterilla saa ensi-iltansa Antti Viitamäen kirjoittama ja ohjaama Phobos ja Deimos - pelko tulee uniin. Ensi-ilta on 20.2., varatkaahan lippunne! Tämän päivityksen viimeisessä kuvassa (todella) pieni maistiainen siitä, millaiselta tulevan näytelmän lavastus tulee näyttämään!

Nähdään keväällä Huoniksella!

terveisin Jenna